2017 - Huikein vuosikertomus ikinä!

Ihanat Myssy-ystävämme,
 

Kiitos tästä vuodesta, se on ollut huikea! Niin huikea, että siitä voisi kirjoittaa pienen romaanin, mutta jospas nyt kuitenkin tyydytään kokoamaan tähän muutamat highlightit menneeltä vuodelta.

TAMMIKUUSSA saatiin perinteikkäästi painokoneenlämpöiset lookbookit ja katalogit suoraan matkalaukkuihin ja lähdettiin jo konkareina (toinen kerta!) Berliinin Muotiviikoille the Ethical Fashion Showhun ja sieltä Frankfurtin Innatexiin. Annan äitiysloma oli juuri alkamassa ja kalkkiviivoilta päätettiiin, että hän jää pitämään farmia pystyssä. Myyntitykkeinä olisivat Hanna ja Janne. Odotukset sisäänmyynnin suhteen olivat korkealla, mutta tulokset olivat vieläkin paremmat. Tällä syyskaudella meillä on ollut 25 jälleenmyyjää Saksassa, se on viisi kertaa enemmän kuin Suomessa!

HELMIKUUSSA saatiin päätökseen kansainvälistymishanke, jonka olimme vuotta aiemmin saaneet ensimmäisenä suomalaisena maatilana. Kiitos ja kumarrus Turun ELY-keskuksen Jari Kauppilalle, varmasti hänkin on iloinnut farmin nousukiidosta. Hankkeen ollessa valmis 9.2. siirrettiin liiketoimintakaupalla Myssyfarmin liiketoiminta Jannen Maatalous Oy:ltä uudelle Myssyfarmi Oy:lle.
Ja sitten lennosta hypättiin suoraan mukaan Finpron Lifestyle Finland -ohjelmaan, jossa buustataan suomalaisia design- ja muotialan toimijoita erityisesti Aasian markkinoille. Meille oli näet joka puolelta sanottu, että japanilaiset rakastaisi noita teidän Myssyjä, menkää sinne. Pieni tiimimme puhuu kahdeksaa kieltä sujuvasti, mutta ei sanaakaan Japania. Viikko ennen laskettua aikaa tehtii päivässä päätös lähteä ohjelman mukana maaliskuussa Japaniin ja huhtikuussa Koreaan.  Pieni Auni syntyi 22.2

MAALISKUUSSA  Japanista soitteli Whatsapp-puhelua Suomeen Hanna, joka oli Myssy-ilmiön pyörteissä Lifestyle Finland Showroomissa Myssyständillä, johon oli jono. Japanin markkinaa pidetään hitaasti lämpeävänä, mutta meille löytyi ensimmäiseltä reissulta muutama agentti ja jakelija: Look Incin kanssa yhteistyö starttasi heti luontevasti käyntiin.

HUHTIKUUSSA Soulissa sama meno jatkui: Hanna sai loistaa Lifestyle Finland Showroomissa jälleen. Tuntui, että Myssyjen päämarkkinat alkoivat olla hahmoteltuna itäisessä Aasiassa.  Samassa kuussa kokeiltiin yhteisörahoistusta jenkkisaitti Indiegogo:lla. Paljon opittiin ja pari Myssyäkin myytiin.

TOUKOKUUSSA Fashion in Helsinki -muotiviikon aikana tavattiin jo tuttuja aasialaisia ystäviä ja ensimmäinen japanilainen muotitoimittaja meillä farmilla Pöytyällä.

KESÄKUUSSA tulivatkin sitten ensimmäiset tilaukset Aasiasta ja solmimme yhteistyösopimuksen Finnairin kanssa Myssyjen myymisestä lennoilla. Hanna kävi myyntikeikalla Lontoossa. Ja tärkeimpänä rahoitus kasvulle ratkesi Tekesin tehdessä meille myönteisen rahoituspäätöksen. Tekesin Tempo-ohjelma starttasi ja lentoon lähtenyt kehitystyö sai jatkua.

HEINÄKUUSSA meillä oli vähän lomaakin, jos ei lasketa sitä, että ... ja ..., ja ....

ELOKUUSSA puinnit antoivat odottaa itseään, tavarat lähtivät maailmalle ja me voimme ylpeänä todeta, että Myssyjä myydään 45 liikkeessä peräti 13 maassa Euroopassa ja Aasiassa. Se ei olisi mitenkään mahdollista ilman meidän ihania Mummoja!

 

SYYSKUUSSA lähdettiin jälleen Finpron saattelamana Japaniin, tällä kertaa myös pari turistia mukana remmissä, kun Anna hyppäsi koneeseen pieni Auni rintarepussaan. Myös japanilainen ystävämme, blogaaja ja malli Chikuro vieraili farmillamme muutaman päivän.

LOKAKUUSSA menestys huomattiin myös suomalaisessa lehdistössä ja Iltasanomat teki jutun Myssyjen maailman valloituksesta. https://www.is.fi/mystyle/art-2000005407241.htm 

Ja Kemikaalicocktailin Noora poikkesi perheineen täällä farmilla ja sai nudella Stylisti-Muffimyssyllään aikaan pienimuotoisen someilmiön. http://www.kemikaalicocktail.fi/2017/09/suomalaiset-luomuvillamyssyt-val...

MARRASKUUSSA Hanna hyppäsi jälleen koneeseen ja kävi tarkistamassa Shanghain muotimarkkinat alkukuusta ja Seoulin loppukuusta. Oli aika hienoa nähdä ne Kuho-muotiketjun flagship-myymälässä, huh!

Ja julkaistiin muutama kuva eräästä farmesterista! Lauri Tilkasen kanssa oli ilo tehdä yhteistyötä, huikea tyyppi. Myös kuvat hänen lumoavan kauniista vaimostaan Pamela Tolasta olivat mielettömiä.

JOULUKUUN kruunasi Varsinais-Suomen liiton Innoaura-palkinnon pääpalkinnon voittaminen!http://www.avl.fi/2017/12/myssyfarmi-sai-innoaura-palkinnon/

Sekä tietysti pääsimme mukaan Designvuosi 2017-julkaisuun ja oma Suomi 100 -tuotteemmekin Suomi 100 -luksus loisti joulumyynnissä.

Myös Iltalehti teki meistä jutun upeilla kuvilla: 

http://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201712222200613364_we.shtml

KIITOS, tämä on ollut uskomaton seikkailu! Mitä ensi vuosi tuokaan tulleessaan, jännää... Tässähän ollaan vasta lähdössä lentoon!

 

t.Anna, Janne, Hanna, Iryna, Jaana, Myssymummot, Bisnesbeibi Auni, Myssytontut sekä muu farmin väki